Haluatko kuulla ensimmäisenä Lomarenkaan tarjouksista?

Maarianvaara

HUOM! HIIHTOKESKUS ON TOISTAISEKSI SULJETTU.

Maarianvaara – Maarianrinteet sijaitsevat Joensuun korkeudella, n. 450 km Helsingistä, Kaavin-kunnassa. Maarianvaaran lumisissa maisemissa aistii jo pohjoisen tunnun ja alue onkin melko lumivarmaa ja lasketella voi pitkälle kevääseen! Maarianrinteiden toimintoihin on panostettu viimevuosina paljon ja alue onkin saanut kohennettua yleisilmettään huomattavasti vuosen takaisista. Täällä on satsasttu rinteiden lisäksi niin ravintola- vuokraamo kuin caravan- alueeseen, joka käsittää 100 sähköistettyä matkailuvaunupaikkaa ja perusperusparannellun huoltorakennuksen keittiöineen ja saunoineen.

Maarianrinteillä on laskettavana kahdeksan vaihtelevaa ja erilaista rinnettä, joiden hauskoihin laskuihin kuljettaa tehokkaassa käytössä olevat kaksi ankkurihissiä ja sompahissi. Lisäksi rinteistä on rauhoitettu aloittelijoille ja lapsille oma rinne ja sompahissi. Pisin lasku on kaikkineen 1050 m ja suurin korkeusero 140 m. Alueella on käytössä lumetusjärjestelmä ja hoidettua latua hiihtämiskokemuksiin on 7 km verran. Eksotiikkaa kaipaavien kannattaa lähteä kokeilemaan eräsuksia tai lumikenkiä komeisiin vaaramaisemiin!

Hissiaseman vierestä löytyy kahvio ja ruokaravintola josta saa pienen purtavan lisäksi listalta hampurilaisia ja pizzoja. Myös virkistävät oluset tai siiderit voi nautiskella ravintolassa. Satapaikkainen ravintola taipuu tarvittaessa myös kokoustiloiksi. Lisäksi alueelta löytyy grillikota ja laavu jotka ovat rinnekeskuksen vieraiden vapaassa käytössä.

Majoitus Maarianvaara

Lomarenkaan vaihtoehdoista löytyy toistakymmentä mukavaa ja erilaista majoituspaikkaa Maarianvaaran tuntumasta! Vaihtoehtoina ovat perinteisten hirsimökkien lisäksi huvilat ja tasokkaammat villat, myös rantakohteita kesäkäyttöön! Lomarenkaan useista vaihtoehdoista voit valita sopivimman ja tehdä varauksen kätevästi Onlinen kautta - Tutustu mökkeihin ja varaa lomasi!

58 lomakohdetta löydetty

Kohde lähialueelta

2900, JUSSINLAHTI

KaaviPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.3 (Perustuu 14 arviointiin)

4 + 1 henkilöä, 51m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 60 km

Kohde lähialueelta

10620, KALLIOTUPA

TuusniemiPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.4 (Perustuu 13 arviointiin)

4 + 2 henkilöä, 84m2
2 makuuhuonetta

Kohde lähialueelta

15364, ERÄ-OKU METSÄSTYSMAJA

OutokumpuPohjois-Karjala

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.3 (Perustuu 3 arviointiin)

5 + 6 henkilöä, 300m2
2 makuuhuonetta

Kohde lähialueelta

15618, VILLA TUNTURITERVAKKO

Ylämylly, LiperiPohjois-Karjala

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.5 (Perustuu 2 arviointiin)

4 + 4 henkilöä, 83.5m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 38 km

Villi Pohjola

Kohde lähialueelta

10825, ERÄPAIMEN / Kalamökki

TuusniemiPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.7 (Perustuu 3 arviointiin)

2 henkilöä, 32m2

Kohde lähialueelta

11587, AHVENRANTA

TuusniemiPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.2 (Perustuu 3 arviointiin)

3 henkilöä, 30m2

Kohde lähialueelta

763, RAJALA

KaaviPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 2.0 (Perustuu 1 arviointiin)

4 henkilöä, 58m2
2 makuuhuonetta

Kohde lähialueelta

5862, LAHDENPOHJA

KaaviPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.8 (Perustuu 12 arviointiin)

4 henkilöä, 34m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 60 km

Kohde lähialueelta

14128, VUORINIEMI

TuusniemiPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.3 (Perustuu 15 arviointiin)

5 henkilöä, 45m2
1 makuuhuonetta

Kohde lähialueelta

10683, HIRSITUPA

TuusniemiPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.3 (Perustuu 6 arviointiin)

2 + 2 henkilöä, 39m2

Kohde lähialueelta

10832, SAVENKAITA

TuusniemiPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.5 (Perustuu 10 arviointiin)

4 + 2 henkilöä, 90m2
2 makuuhuonetta

Kohde lähialueelta

2899, SAKARINNIEMI

KaaviPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.7 (Perustuu 18 arviointiin)

4 + 1 henkilöä, 51m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 60 km

Villi Pohjola

Kohde lähialueelta

10824, ERÄPAIMEN

TuusniemiPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.1 (Perustuu 9 arviointiin)

9 + 4 henkilöä, 135m2
5 makuuhuonetta

Kohde lähialueelta

14960, SELKÄRANTA

TuusniemiPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.4 (Perustuu 14 arviointiin)

2 henkilöä, 38m2

Kohde lähialueelta

5863, NIEMENKÄRKI

KaaviPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.3 (Perustuu 15 arviointiin)

4 henkilöä, 34m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 60 km

Kohde lähialueelta

12652, AHVENNIEMI

TuusniemiPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.2 (Perustuu 31 arviointiin)

2 + 1 henkilöä, 38m2

Villi Pohjola

Kohde lähialueelta

10830, WIHVELIKKO

TuusniemiPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.2 (Perustuu 9 arviointiin)

8 henkilöä, 70m2

Kohde lähialueelta

7173, LOMASUVAS

TuusniemiPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.0 (Perustuu 22 arviointiin)

2 henkilöä, 36m2
hiihtokeskus 40 km

Kohde lähialueelta

15185, VILLA KUORINKA

LiperiPohjois-Karjala

Asiakkaiden antama tähtiluokka 5.0 (Perustuu 9 arviointiin)

4 henkilöä, 104m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 80 km

Kohde lähialueelta

751, PIILOPIRTTI

KaaviPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.7 (Perustuu 13 arviointiin)

4 + 1 henkilöä, 68m2
2 makuuhuonetta

Kohde lähialueelta

10833, MOLKA

TuusniemiPohjois-Savo

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.5 (Perustuu 1 arviointiin)

4 + 3 henkilöä, 56m2
2 makuuhuonetta