Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.0. Perustuu 20 arvioon.
Joensuusta 73 km itään, Ilomantsista 25 km luoteeseen, Kulujärvi 20 m (1,07 km²), rannan pohja mutaa, ranta etelään, vene ja laituri. Uimaan laiturilta. Veneen luona 1-2 m matkalta kova, matala pohja, vettä 1-2 m päässä n. polveen saakka. Hirsimökki 1991, tupakeittiö, tuvassa levitettävä laveri, keittiön puolella laveri yhdelle (ei mahdollista levittää), puulämmitteinen sauna, terassi. Aurinkopaneeli antaa sähköä jääkaappiin ja pieneen valaistukseen. Lisäksi on UPS-latausmahdollisuus. Mökkiä vuokrataan maksimissaan 3 aikuiselle, mutta mökillä on lavereiden lisäksi 1 patja ja henkilömäärä voi olla 4, jos mukana on vähintään 1 lapsi.
Pieni hirsimökki rauhallisella paikalla. Omistaja tuo varauksen alkuun ruokavettä ja sitä voi hakea lisää omistajan talolta 4,5 km päästä. Puuhellan ja kahden nestekaasulevyn lisäksi ruokaa voi tehdä pallogrillillä ja kaasulla toimivalla muurinpohjapannulla. Omistajan tilalla on kyyttöjä ja muita nautoja sekä lampaita ja kanoja. Tilan eläimiä voi käydä katsomassa sopimalla asiasta omistajan kanssa. Tilalla on myös tilapuoti, josta on myynnissä villalankoja, taljoja sekä silloin tällöin lihatuotteita. Mökin ympärillä 2 km säteellä on hyvät sieni- ja marjamaastot, löytyy suota ja metsää. Omistajan 80 ha maalla saa metsästää pienriistaa. Islanninhevostalli 10 km päässä.
Viikkohinta 425 - 395€, Viikonloppu 164 - 293€
Valitsemalla aloitus- ja lopetuspäivän saat näkyviin hinnan haluamallesi ajankohdalle.
Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.0 (perustuu 20 arvioon)
100% asiakkaista suosittelisi tätä lomakohdetta.
Kahdelle hengelle sopivan kokoinen mökki,hyvät löylyt puusaunassa ,uinti mahdollisuus,retkeilyä harrastavalle kohde sijaitsee kahden kansallispuiston välissä
Saapuminen helppoa ja joustavaa. Kolme majoittui tiiviisti tupaan ja saunassa mukavat löylyt ja laiturilta oli helppo pulahtaa järveen.
Siisti,hyvinhoidettu pikkumökki omassa rauhassaan. Kaikki toimi sovitusti!
Osallistu Kuvakisaan ja voita 100 € lahjakortti! Jaa mökkilomasi parhaat kuvat somessa hashtageilla #LRkuvakisa #123456(mökin numero) ja olet mukana kisassa. Katso lisätiedot täältä.