Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.3. Perustuu 4 arvioon.
Kesällä 2022 valmistunut upea paritalo kivenheiton päässä Levin keskustasta. Huoneisto sijaitsee rauhaisalla alueella kuitenkin vain kilometrin päässä Levin keskustan kattavista palveluista. Laduille, rinteisiin ja ulkoilureiteille kävelee kymmenessä minuutissa. Aivan vierestä kulkee myös Skibussi, jolla kulkeminen ympäri matkailukeskuksen on helppoa. Myllyjoki virtaa kohteen takapihalla. Unitimahdollisuus kesäisin. Huoneistossa majoittuu oikein mukavasti isompikin perhe. Olohuoneen isoista ikkunoista tulee valoa huoneistoon ja niistä avautuu rauhallinen metsänäkymä. Isommallekin porukalle riittää tilaa, sillä sivustollamme on vuokrattavissa myös paritalon toinen puoli Rikinänranta A kohdenumerolla 15818. Kahden perheen lomaillessa paritalossa, saa halutessaan myös huoneistojen välissä olevan oven auki helpottamaan yhteistä lomailua. Kellarissa on A-huoneiston kanssa yhteiskäytössä oleva suksihuone, jossa suksienvoiteluteline ja vaatteidenkuivauskaappi.
Huoneistossa on valoisa ja tilava avokeittiö sekä olohuone, jossa mahtuu iltaa viettämään porukalla. Alakerrasta löytyy myös kaksi makuuhuonetta, joissa on kaksi vuodetta molemmista. Makuuhuoneiden lisäksi alakerrassa on pesuhuone, tyylikäs sauna sekä erillinen wc. Matalahkolla parvella on lisäksi neljä erillistä vuodetta.
Viikkohinta 796 - 2590€, Viikonloppu 416 - 1360€
Valitsemalla aloitus- ja lopetuspäivän saat näkyviin hinnan haluamallesi ajankohdalle.
Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.3 (perustuu 4 arvioon)
100% asiakkaista suosittelisi tätä lomakohdetta.
Mökki oli hieno ja uudenkarhea. Sijainti oli sopivalla etäisyydellä Levin ”keskustasta”.
Tyylikäs mökki, sopiva 4 henkilölle ehkä max. 6:lle. Pienenä miinuksena että siinä on vain yksi WC joka tuli meidän kohdalla välillä vastaan ( 4 hlö). Hyvin varusteltu ja siisti.
Mökki moderni ja hieno sekä hyvällä paikalla. - 8 hengen mökki ja vain 1 vessa, sekä lämmintä vettä tulee vain todella vähän aikaa.
Osallistu Kuvakisaan ja voita 100 € lahjakortti! Jaa mökkilomasi parhaat kuvat somessa hashtageilla #LRkuvakisa #123456(mökin numero) ja olet mukana kisassa. Katso lisätiedot täältä.